Täysin vetämätön olo.

Kuuntelen vain Misfitsiä enkä jaksa lähteä suihkuun tai pestä kasvoja.

Poikaystävä muistuttelee ajanvarauksesta gynelle.. Ei ole semmoinen olo että jaksais mennä ventovieraalle sorkittavaksi. Menkkoja ei ole tullut sitten maaliskuun. Raskaana en ole. Todennäkösesti saisin vain e-pillerit kouraan ja onnea. Poikaystävä kehotti varaamaan ajan myös terapeutille, mutta en vielä koe olevani siinä vaiheessa. Kyllä nyt kesän pärjään, luulen niin. Viisaat on sanoneet että liikunta parantaa. Uskon viisaita.

Olen hieman alipainonen, mutten kuitenkaan laiha. Välillä myönnän että olen sairas, mutta otan sen takaisin; enhän edes ole laiha. En voi olla sairas. Ja epäilen syvästi että jos jollekin kertoisin olevani sairas, ei minua uskottais, koska olen sama muija kuin aina ennenkin. 168cm,52kg. Ulkoisesti en kiloakaan vähemmän tai enemmän (tosiasiassa 3 kiloa vähemmän, se ei vain näy).

Jotenki uskon että olisin tyytyväinen pienempänä, mutta miten se minua auttais? Olenko vain niin huomionkipeä että tahtoisin jonkun sanovan: 'Ootpa sie laihtunu!' Haluanko sitä? Miksi sitten salaan niin kovasti omia tunteita? Mikä minun oikeasti on? Mitä pakenen ja minkä korvaan kalorinlaskennalla ja itsekurilla?

En ole itsetuhonen. Joskus olen ollut mutten enää. En yhtään.

Tai jos tarkemmin ajattelee, olen. Mutta en niin että tahtoisin kuolla. Ei nämä minun tekemiset hyväksi ole, joten miksi teen tätä jossen tahdo kuolla? Voiko se johtua siitä etten tiedä mitä elämältä tahdon?

Suurin osa lukio-opiskelijoista nauttii kesälomastaan, mutta haluaisin itse jo takaisin kouluun. Se tasapainottaa päivää, voi kuluttaa kaiken ajan lukemiseen ja liikuntaan..

Tuleeko minusta ikinä mitään?