-Koulu alkoi

-Laihdutus loppui

-Liikunta loppui

-Painoa n. 3 kg lisää..

Ei erityisen positiivisia asioita. Pääsin jo irti liiku ja laihdu-kierteestä ja olen voinut paremmin. Mutta nyt, tunnen luiskahtavani takaisin menneeseen. Olen koko syksyn ja alkutalven laskenut kaloreita ja välttänyt pahoja ruokia, mutta pystynyt kuitenkin nauttimaan esimerkiksi pussillisen salmiakkia toisinaan.

Haluan kytätä syömisiäni, haluan kontrollia elämään. Olen ajelehtinut päämäärättä monta kuukautta. Raskas olo tämän takia. Tiedän tämän olevan aluksi pala taivasta, hyvä olo kun vaa'an lukema pienenee. Raskas olo johtuu kuitenkin siitä, että tiedän elämäni muuttuvan helvetiksi, olenhan käynyt saman läpi ennenkin. Olen siis ihminen; en opi virheistä vaan teen ne uudelleen ja uudelleen...

Eniten vihaan sitä että minua yritetään parantaa ja pakottaa syömään. Äidin tuima ja halveksiva katse keholla, sukulaisten supattelu vanhempieni kanssa ja lopulta kaikki tuntuvat tietävän elämäni tilasta paremmin kuin minä. Ja jatkuva puuttuminen syömiseen, pakottaminen, huutaminen.. Se vie eniten voimia tässä omassa pienessä kisassani. Otan mittaa itsestäni.. Auta armias, mitä minun pitäisi tehdä?

Koeviikko alkaa ensiviikon puolessavälissä ja tuntuu että vasta viikko sitten olisi alottanut koulun. Jos ilmat jatkuu tällaisina se on goodbye liikunta ja welcome aktiivinen opiskelu. En tiedä siis onko se hyvä vai huono juttu?

Taidan alkaa selailemaan ihmisten ruokablogeja ja etsiä jtn ihanuuksia huomiseksi ruaksi. Jotain kevyttä ja hyvää. Vaihteeksi kyttään syömisiäni kuin haukka, minkäs koira karvoilleen... Löytyisiköhän reseptejä missä käytetään herne-maissi-porkkanasekoitusta, olen syvästi ja peruuttamattomasti rakastunut siihen....

Suht. kevyt jakso menossa koulussa juuri nyt, mutta tunnen silti itseni kestoväsyneeksi. Huomaa ettei itsellä ole kaikki kunnossa kun kuuntelee jatkuvalla syötöllä Coldplayta ja tuijottaa ulos.

Mitä on odotettavissa? Miksi tulevaisuutta ei odota, vaan mieluummin makaisi vuosia sängyssä puoliunessa aivankuin halvaantuneet vanhukset sairaaloissa.

Olen kauhukseni huomannut pystyväni elämään viikkoja ilman televisiota. En katso televisiota kuin yhtenä päivänä viikossa. Sinä päivänä (yleensä sunnuntaina) laitan ensi viikon ohjelmat tallennukseen (Greyn anatomia, Bones, Sinkkuelämää, C.S.I, Muodon vuoksi, Muodin huipulle jne.) ja samalla katson menneen viikon tallennukset. En katso siis mitään ohjelmaa silloin kun ne tulevat, vaan tallennan lempiohjelmani ja katson paremmalla ajalla. Ehkä olen koukussa tallentavaan digiboksiin, so what. Tallentamis-ominaisuus pitää minut ajan tasalla (/hengissä). Ehkä ensi kesänä ostan kesätienestirahoilla boksin jolla voi tallentaa kahta ja katsoa kolmatta kanavaa....

Lainasin mukavaa sänkylukemista, kirjan nimeltä Pikkulinnut. Eipä siitä sen enempää, jotka ovat lukeneet tietävät miksi se on hyvää lukemista iltahämärään..

Levoton olo. Ei tiedä mitä tekisi. Vielä ei viitsi lähteä lenkille, mutta silti tuntuu että on paljon ylimääräistä kulutettavaa.. Eikä se ole vain tunne. Tiedän että olen syönyt tänään paljon.. Toisinaan väsyttää henkisesti todella rankasti, eikä asiaa auta että vihaa itseään sen vuoksi.

Sateiset ilmat vetävät mielen maahan.. Kuten myös se, että ulos lähtiessä täytyy pukeutua tuulitakkiin. Elämä on harvoin ihanaa nykyään.. Syön hatullisen paskaa jos nämä kelit johtuvat muusta kuin ilmastonmuutoksesta.

Otsikko viittaa minuun. Olen todellakin kesäpetturi. Hävettää myöntää ja tunnustaa, joten ennenkun kerron mistä on kyse, puolustaudun lykkäämällä syyn pois omilta harteiltani. Keli on paska, enkä voi sille mitään. En voi omalle kropallenikaan tässä asiassa mitään. Ei ole minun vikani! Asia on niin, että eräänä viileänä päivänä kaivoin villasukat ja säärystimet jalkaan kun lähdin kaupunkiin. Farkkujen alta nämä eivät tietenkään näkyneet, mutta silti tuntui että kaikki katsoivat syyllistävästi: "Kesäpetturi! Ei täällä nyt noin kylmä ole! Kesällä ei saa käyttää villavaatteita!" Puolustaudun siis sillä, etten voi palelemiselleni mitään, minua palelee aina.

Joten ihmiset; antakaa kaltaisilleni anteeksi ja unohtakaa!

Aamulla heräsin ennen kahdeksaa ja lähdin sitten aamupalan jälkeen lenkille. Teki hyvää, vaikka ilma onkin kylmä. Lähinnä ottaa aivoon kun mittari näyttää heinäkuussa +12 astetta.....

Ilma on sateinen ja tuulinen - en valita, vaan totean että sateen jälkeen tulee pouta (toivottavasti).

Minua on väsyttänyt koko päivän, mikä on hyvä juttu kun ajattelee, että todennäköisesti illalla tulee hyvin uni.

Olen syönyt tänään tavallista enemmän, mutta en kuitenkaan niin että se nostaisi päivän kalorimäärän pilviin, eli olen kuitenkin syönyt vähemmän kuin kuluttanut.

Sateisesta (kasveja ravitsevasta) ilmasta johtuen en ole päässyt lenkille tänään, mutta eipä hätiä, lepopäivä tekee ihan hyvää, ja saanpa hyvää motivaatiota lähteä huomenaamuna kahta rankemmalle lenkille.

Ei valittamisen lopettaminen ole vaikeaa, kaikesta löytää yleensä (väkipakolla) jotain positiivista.

Harvinaisen paska päivä - en valita, vaan positiivinen asia on ettei tätä paskempaa päivää voi luultavasti edes tulla.

Have a nice day people!

Eilen tuli shoppailtua jonkun verran, ei mitenkään törkeän paljon, eikä mitään mitä en olisi tarvinnut. Tottakai niitä ilman olisi voinut elää, mutta kuka kaiken sen tavaran ostaisi jos kaikki ajattelisivat nuin?

Huomenna tulossa sukuillallinen, paljon paskanjauhantaa ja vanhojen muistelua.

Lenkkeily on jäänyt vähiin viime aikoina, johtuu huonoista ilmoista ja matkustelusta, mutta tänään on hyvä päivä, ajattelin lähteä aamulenkille. Tulostelen tässä eri ruoka-aineiden ravintoainetaulukoita. Se jollain lailla rauhottaa kun tietää tarkalleen mitä ja paljon on syönyt. Samalla myös vastailen sähköposteihin, eli minulla on monta rautaa tulessa.

Taidan lähteä lenkille....

Sovittiin poikaystävän kanssa että lähdetään ensi viikolla shoppailemaan. Hermolomaa molemmille, voi kiertää kauppoja ja ostaa vielä vähän lisää tavaraa entisten kaveriksi.......

Kesäloma on väsyttävää.. Alkukesästä oli kuitenkin jotaki tekemistä päivisin, mutta nyt kun on virallisesti lomalla, tuntuu ettei ole mitään minkä vuoksi edes nousta sängystä. Turhauttavaa.

Sekin on tullut huomattua että joka kesä mulla on ongelmia syömisen kanssa, mutta kun koulut alkaa, taas vähän helpottaa. Ei ole aikaa syödä kun pitää päntätä. Tietysti silloinkin on vaikeuksia syömisten kanssa, mutta silloin keskittyy kuitenkin pääasiassa muuhun, eikä kaikki ahdista tai vaivaa mieltä niin paljon. Siinä vaiheessa kun elämä on ympäri vuoden samaa helvettiä kun nyt, aion hakeutua hoitoon. Mutta tällä mennään ainakin tämä kesä.. Mitähän minusta on jäljellä syksyllä?